Sisustuspaneelit ovat vaihtoehto maalille ja tapetille

    Huoneen ilmettä voidaan helposti virkistää tekemällä muutoksia seinien pintoihin. On yleistä puntaroida joko maalaamisen tai tapetoimisen välillä, mutta myös muitakin keinoja löytyy elävöittämään huoneen seiniä. Seinälle asennettavat sisustuspaneelit kasvattavat jatkuvasti suosiotaan sillä niiden avulla saadaan tyylikäs ja moderni lopputulos niin kotiin kuin julkisiin tiloihin. Runsas valikoima takaa sen, että sopivia sisustuspaneleeita löytyy esimerkiksi makuuhuoneeseen tai kylpyhuoneeseen, sekä myös toimistoon tai liiketilaan. Sisustuspaneeleita voidaan lisäksi käyttää huonekalun yksityiskohtana, jolloin vaikkapa sängynpääty, televisio tai takka saavat taakseen näyttävän taustan. Jo pelkästään yksi paneelilla päällystetty seinä tuo persoonallisuutta huoneeseen.

    Paneelit ovat helppo vaihtoehto seinän verhoukseen. Niiden asennus on suunniteltu yhtä vaivattomaksi kuin tapetointi, ja yleensä työstä selviää ilman ruuvaamista. Puiset paneelilaudat sekä useimmat 3D-seinäpaneelit voidaan liimata niille sopivalla asennusliimalla. Jotkut polyuretaanista valmistetut sisustuspaneelit suositellaan kiinnitettävän muutamalla ruuvilla liiman lisäksi, mutta siitäkin huolimatta asennus on näppärää ja nopeaa.

    Muodoilla vaihtelevaa tilantuntua

    Puisten paneelilautojen suunnalla voidaan muokata huoneen tilavaikutelmaa. Vaakapaneloituna huone vaikuttaa leveämmältä ja matalammalta, kun taas pystypaneloituna tilaan saadaan korkeutta ja kapeutta. Puisilla sisustuspaneeleilla voidaan muodostaa erilaisia kuviointeja, kuten neliöitä, kalanruotoa tai tiililadontaa.

    3D-paneeleilla saadaan jännittäviä efektejä sekä ulottuvuutta ja syvyyttä eri tiloihin. Niitä voidaan sommitella yhteen luovasti, leikkien muodon, värin ja valon kanssa. Näyttävä 3D efektiseinä muuttaa huoneen tuntumaa huomattavasti, ja on usein hyvin elegantti ratkaisu.

    Ehkäpä keittiöösi sopisi lämminhenkinen tiiliseinä tai olohuoneen sohvan taakse tyylikäs kiviseinä? Molemmat onnistuvat sisustuspaneeleilla. Eri paneeleiden vaihtelevat kuosit antavat huoneelle ainutlaatuisen tunnelman, jota maalilla tai tapetilla ei saada.

    Kestäviä ja luonnonmukaisia materiaaleja

    Monet seinäpaneelit ovat ympäristöystävällisiä sekä ihmisille vaarattomia sillä valmistusmateriaalit ovat kasviperäisiä. Puisia seinäpaneeleita löytyy esimerkiksi koivusta, männystä ja magnoliasta, ja ne tuovat luontaista lämpöä sekä trendikkyyttä kodin eri tiloihin. Nykyaikaisten 3D-seinäpaneeleiden valmistukseen käytetään usein bambukuitua, ruokosokeria ja sellua. Luonnonmateriaalit luovat tunnelmaa tilaan sekä kestävät elämää, ja mikä parasta, ne eivät sisällä myrkyllisiä tai haihtuvia aineita.